
Paras apu löytyy läheltä
Parkanossa järjestettiin maaliskuun alussa keskustelutilaisuus paikallisille yrittäjille. Siinä esiteltiin Kangaslammin tuuli- ja aurinkopuiston etenemistä ja keskusteltiin siitä, millaisia palveluita sen eri vaiheissa tarvitaan.
Yrittäjätilaisuudessa oli paikalla tekijöitä, joilla oli osaamista maanrakennuksesta sähköasematöihin ja voimaloiden raudoitukseen. Pohjan Voiman projektipäällikkö Tuomas Westerling esitteli yrittäjille hanketta ja Pohjan Voimaa.
Westerling korosti, että vielä on hyvin aikaa ottaa yhteyttä, jos yhteistyö kiinnostaa. Paikallinen tuntemus ja osaaminen on aina etu. Logistiikka on helpompaa ja työajat sujuvampia, kun tekijät ovat lähempää.
”Paikalliset tekijät tuntevat alueen meitä paremmin. Lisäksi auttaa, ettei kaikkea kalustoa tarvitse tuoda kaukaa”, hän totesi.
Tilaisuus sai kiitosta Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaarelta.
Kangaslammilla rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2028 ja sähköntuotannon vuonna 2029. Hankkeen jokaisessa vaiheessa tarvitaan työvoimaa. Rakennusvaiheessa tarvitaan erityisesti maanrakennukseen ja sähköverkkoon liittyviä osaajia sekä majoitus-, ravintola- ja muita palveluita. Käytön aikana on tarvetta tiestön ja voimaloiden kunnossapitotyölle.
Toiveena on, että tieto hankkeesta ja yhteistyömahdollisuuksista tavoittaa mahdollisimman monet alueen yrittäjät.
”Puhumme tästä jo hyvissä ajoin ennen rakentamisen alkua. Näin yrittäjät ehtivät miettiä vaikka työyhteenliittymiä, jotka voivat yhdessä tarjota isomman kokonaisuuden.”
Hanke herätti selvää kiinnostusta osallistujissa. Moni jäi tilaisuuden jälkeen tutustumaan saatavilla oleviin materiaaleihin ja kyselemään Pohjan Voiman väeltä lisätietoja.
Kutsu yrittäjille: mitä tuuli- ja aurinkopuisto tarkoittaa paikallisille yrityksille?
Pohjan Voima suunnittelee Ikaalisten ja Parkanon alueelle tuuli- ja aurinkopuistoa, jonka rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2028. Tällä hetkellä hankkeen YVA-selostus…
Kutsu yleisötilaisuuteen Parkanossa 4.3.2026
Kangaslammin tuuli- ja aurinkopuistohanketta esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Parkanossa keskiviikkona 4.3. klo 17-19. Kahvia on tarjolla jo klo 16.30 alkaen.…
Kutsu yleisötilaisuuteen Ikaalisissa 3.3.2026
Kangaslammin tuuli- ja aurinkopuistohanketta esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Ikaalisissa tiistaina 3.3. klo 17-19. Kahvia on tarjolla jo klo 16.30 eteenpäin.…


